Porkkanapasta





Eli tässä resepti uuteen lempipastaan. Värikäs, raikas, maukas ja miellyttävä rakenne. Haluaisin myös uskoa, että tämä kasvispasta on vähän terveellisempi vaihtoehto.

Kotitekoiset tagliatellet ja porkkanakastike
Pasta
200 g durumvehnäjauhoja
2 munaa
1/2 tl suolaa
2 rlk oliiviöljyä

Kastike
3 isoa porkkanaa
3 valkosipulinkynttä
3 rkl voita
1/2 dl cashew-pähkinöitä
1/2 tl sinapinsiemeniä
1/2 tl chilirouhetta
1 dl valkoviiniä
1/2 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
1/2 dl parmesaaniraastetta
1/2 ruukkua rucolaa
(suolaa)
mustapippuria myllystä

Pastataikina valmistetaan punnitsemalla jauhot ja muodostamalla niistä keon työpöydälle. Jauhokeon keskelle kaivetaan kuoppa, johon rikotaan kaksi kananmunaa. Jauhoja aletaan työstämään kananmunan sekaan reunoilta edeten ulospäin kunnes kananmunat ja jauhot muodostavat yhtenäisen pallon. Taikinaa työstetään pöydällä voimakkaasti noin 10 minuuttia, kunnes jauhojen sitko pääsee esiin ja taikinasta tulee kimmoisa. Suola ja oliiviöljy lisätään loppuvaiheessa ja vaivataan hyvin taikinan joukkoon. Valmiin taikinan tunnistaa siitä, että sormella tehty painauma palautuu takaisin ja taikina tuntuu kimmoisalta. Taikina kiedotaan kelmuun ja laitetaan jääkaappiin tekeytymään noin vartiksi. Taikina jaetaan kahteen palaan ja kaulitaan pastakoneella ohueksi levyksi. Levy rullataan kevyesti rullaksi ja leikataan veitsellä leveiksi, porkkanasuikaleiden kanssa sopiviksi rulliksi. Aukirullatut tagliatellet laitetaan jauhotetulle pöydälle odottamaan keittämistä. Jos taikina on tarttuvaa, tagliatellet kannattaa jauhottaa, jotta ne eivät takerru toisiinsa. (kuten kuvassa olevat ohuet nauhat tekivät, jolloin ne piti kaulita ja leikata uudelleen!)

Kastiketta varten kuoritaan porkkanat ja veistetään niistä perunankuorimaveitsellä ohuita lastuja. Valkosipuli kuoritaan ja hienonnetaan. Voi kuumennetaan tilavassa kasarissa ja siihen lisätään valkosipuli, pähkinät, sinapinsiemenet ja chili. Mausteet palavat helposti, joten kannattaa olla tarkkana. Lisätään porkkanasuikaleet, valkoviini ja vesi ja kasvisfondi. Annetaan porista miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia kunnes porkkana on pehmennyt vähän, mutta ei ole vielä löysää.

Pastan voi keittää vedessä, jossa puolet on fenkolien keitinvettä ja puolet raikasta vettä. Pasta on valmis, kun se nousee pintaan. Kypsyyden voi tarkistaa leikkaamalla palan tagliatellesta ja tarkastelemalla onko läpileikkaus kokonaan kypsä. Keitetty pasta lisätään kasariin ja pyöräytetään kokoon porkkanakastikkeen kanssa. Lisätään parmesaaniraaste ja rucola. Ja nautitaan!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...