mansikka-raparperihillo





Ostimme juhannuksena mökkinaapurilta neljä kiloa auringossa makeiksi kypsyneitä ja taatusti puhtaita mansikoita. Viljelijä oli ne poiminut aamulla omin käsin, joten laatikossamme oli vain kauniita valioyksilöitä. Hintakin oli kohdallaan, sillä kilohinnalla saisi mansikoita Helsingin katukojusta vain pienen tuokkosen. Osa syötiin heti, osa pakastettiin ja kuljetuksessa laatikonpohjalla painuneet keitettiin hilloksi raparperin kanssa.


Mansikka-raparperihillo
500 g raparperia
1,5 kg mansikoita
1 dl vettä
1 kg hillosokeria
(Galliano-likööriä tai vanilja-aromia)

Mansikat putsataan ja puolitetaan (muussataan, jos halutaan hilloa ilman sattumia) ja raparperit kuoritaan ja pilkotaan pieniksi paloiksi. Raparperit ja vesi laitetaan paksupohjaiseen kattilaan ja keitetään muutama minuutti. Lisätään mansikat ja kuumennetaan kunnes vesi höyrystyy. Lisätään sokeri koko ajan sekoittaen. Hillon annetaan kiehua 10 minuuttia ja siirretään sitten liedeltä jäähtymään. Hilloa jäähdytetään noin 30 minuuttia ja sekoitetaan pari kertaa jäähtymisen aikana. Pinnalle syntyneen vaahdon voi kuoria pois. Hillo purkitetaan kuumiin purkkeihin ja suljetaan huolella. Viimeiseen purkilliseen lurautin vähän Galliano-likööriä. Hillo tuntuu purkitettaessa vielä löysältä, mutta se kiinteytyy pysyvään olomuotoonsa noin viikossa.

Ruisvispipuuro




Ihana aamu ja terveellinen luomu-mannapuuro karpaloista ja Muhun kyläkaupasta löytyneistä Koplimäen luomu-ruismannasta, joka on jauhettu perinteisessä kiviveskissä eli kivimyllyssä. Ja huom: vesiveski tarkoittaa viroksi vesimyllyä ei WC:tä.
 
Kuvan karitsa on keväällä Myllyniemessä syntynyt Pusu.

Ruisvispipuuro
1/2 dl karpaloita
2 dl ruismannaryynejä
1 dl vettä
2 dl maitoa
1 tl suolaa
sokeria maun mukaan

Karpaloita keitellään hetki vedessä, survotaan rikki ja halutessa myös siivilöidään kuoret pois. Lisätään karpaloveteen mannaryynit ja maito. Keitetään muutama minuutti, maustetaan ja nostetaan levyltä hetkeksi hautumaan. Mannapuuro jäähdytetään ja vatkataan sähkövatkaimella kuohkeaksi. Ruispuurossa vatkaús kestää normaalia kauemmin eikä puuro ole yhtä höttöistä. Tai ainakin minun kärsivällisyyteni loppui sitä ennen. Kylmä puuro nautitaan sokerin ja maidon kera.

Herkulliset juhannustuliaiset: silliä salsa verde ja raparperi-chutney





Helppotekoiset ja herkulliset juhannustuliaiset Siimulle: silliä salsa verde ja raparperi-chutneya grillatulle possun sisäfileelle. Kesäisen vihreä sillipurkki on kiva antaa lahjaksi, mutta cutneysta tuli vähän epäilyttävän väristä mönjää. Se kuitenkin kuulunee kuvioon, sillä esimerkiksi eteläafrikkalainen Mrs H.S.Ballsin Original Chutney näyttää vähintäänkin yhtä epäilyttävältä. Ja Mrs Balls, jos kukaan, tietää miltä chutneyn kuuluu näyttää. Maku on molemmissa taivaallinen!

Raparperi-chutney
2 isoa raparperin vartta
4 cm pätkä tuoretta inkivääriä
4 valkosipulinkynttä
1 chilipalko
1 kesäsipuli
2 rkl kuivattuja karpaloita
1 dl fariinisokeria
1/4 dl valkoista balsamicoa
2 suikaletta sitruunankuorta
1 tähtianis
pätkä kanelitankoa
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä
ruokaöljyä freesaamiseen

Valkosipuli, kesäsipuli ja inkiväärin pätkä kuoritaan ja hienonnetaan. Chilipalko halkaistaan, siitä poistetaan siemenet, minkä jälkeen se hienonnetaan. Paksupohjaisessa kattilassa kuumennetaan tilkka ruokaöljyä ja valkosipuli, sipuli, inkivääri ja chili kuullotetaan, kunnes ne pehmenevät hieman. Raparperi kuoritaan ja pilkotaan ja lisätään kattilaan. Lisätään etikka, sokeri, sitruunankuori, anis ja kanelitanko ja keitellään noin 15 minuuttia, kunnes ainekset pehmenevät ja chutney hilloutuu. Sitruunankuoret, anis ja kaneli noukitaan pois ja chutney maustetaan suolalla ja pippurilla. Purkitetaan lasipurkkiin ja annetaan jäähtyä ja tiivistyä. Sopii tarjoiltavaksi grillatun lihan kanssa.

Silliä salsa verde
350 g sillifilettä
kourallinen basilikaa
kourallinen minttua
kourallinen persiljaa
kourallinen tilliä
2 kesäsipulia
2 valkosipulinkynttä
kourallinen pieniä kapriksia
1/4 dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunanmehua
2 rkl balsamicoa
2 tl Dijon-sinappia
mustapippuria myllystä

Sipulit kuoritaan ja pilkotaan ja suolakurkku kuutioidaan. Yrtit, sipulit, kaprikset, sitruunanmehu, balsamico, öljy ja sinappi mitataan tehosekoittimeen ja jauhetaan tasaiseksi kastikkeeksi. Maustetaan pippurilla ja tarkistetaan maku. Jos silli on kovin suolaista, sitä voi liottaa vedessä. Silli paloitellaan annospaloiksi ja sekoitetaan salsa verdeen. Nautitaan uusien perunoiden kanssa.

Grillibileiden dagen efter: pyttipannu


Elämää grillibileiden jälkeen? Ehkä ei, mutta tähteeksi jääneistä perunoista syntyi ihanan heviä ja suolaista pyttipannua.

Pyttipannu uusista perunoista
200 g uusia perunoita keitettynä
1 iso sipuli
150 g pekonia
nuppu parsakaalia
2 porkkanaa
kourallinen pieniä herkkusieniä
1 dl kermaa
2 rkl lihafondia
1 rkl sinappia
1 rkl piparjuuritahnaa
suolaa
mustapippuria myllystä
2 kananmunaa

Pekoni kuutioidaan, sipuli ja porkkanat kuoritaan ja kuutioidaan, parsakaali pilkotaan sopiviksi annospaloiksi sekä sienet ja perunat leikataan puoliksi, jos tarpeen. Iso pannu kuumennetaan levyllä ja pekoni paistetaan, kunnes hieman ruskeita ja reunoista repeita. Lisätään sipuli ja tilkka ruokaöljyä, jos tarpeen. Lisätään pannulle porkkanat ja perunat, pyöritellään hetki ja lisätään sitten nopeammin kypsyvä parsa ja sienet. Paistetaan hetki ja lisätään kerma, fondi, sinappi ja piparjuuri. Tarkistetaan maku ja lisätään tarvittaessa suolaa ja pippuria myllystä. Lopuksi joukkoon rikotaan kaksi kananmunaa ja kuumennetaan miedolla lämmöllä, kunnes munat ovat hyytyneet.

Kesäinen limetorttu





Veikkaanpa, että näille vilteille oli tänään katettu Helsinki-päivän herkullisin piknik. Kiitos hyvästä seurasta, runsaista tarjoiluista ja ruokavinkeistä. Nyt muuten kotona kohotusliinan alla odotellut ruisleipä paistui tasaiseksi, pulleaksi ja helposti leikattavaksi!
Tässä meidän panoksemme tarjoiluun eli helppo "key lime pie". Tämä fuskuversio jenkkiklassikosta onnistuu aina vaikka mökkiolosuhteissa.

Limetorttu
Pohja
100 g voita
200 g Digestive-keksejä
2 rkl fariinisokeria

Täyte
300 g kondenssimaitoa (saatavilla nyt myös nutikaassa kilepakendissa)
3 dl kuohukermaa
4 limemehu
(2 liivatelehteä)

Digestivekeksit murskataan esimerkiksi kaulimella tasaiseksi muruksi ja sekoitetaan sulatettuun voihin. Lisätään sokeri ja sekoitetaan tasaiseksi. Muruseos painellaan vuoan pohjalle ja reunoille.

Limeistä puristetaan mehu ja sekoitetaan kondenssimaitoon. Kerma vatkataan vaahdoksi ja nostellaan varovasti kondenssimaidon sekaan. Täyte kaadetaan pohjalle ja torttu nostetaan jääkaappiin tekeytymään noin tunniksi.

Tortun voi hyvin tehdä ilman liivatetta, jos sen tarjoilee jääkaappikylmänä. Tällä kertaa lisäsin siihen hieman liivatetta, jotta se ei sulaisi heti auringossa. Eli liivatteet liotetaan ensin kylmässä vedessä noin 10 minuuttia. 2 rkl limemehua kuumennetaan kiehuvaksi ja kuivaksi puristetut liivatteet sulatetaan mehuun. Annetaan jäähtyä ennen kuin sekoitetaan täytteeseen. Liivateseoksella voi myös voidella muutaman limesiivun koristeeksi.

Maitorahkojen maaottelu Suomi-Islanti-Viro



Testasimme Valion pehmeän maitorahkan, islantilaisen vaniljalla maustetun Skyr-rahkan, jota emme harmiksemme löytäneet maustamattomana, Alma/Valion 3-prosenttisen kohupiimän ja Pöltsamaan meijerin Kodune Kohupiimakreem ricottan. Kaikissa tuotteissa on reippaasti proteiinia ja kalsiumia. Kohupiimakreemissä on eniten rasvaa ja Valion maitorahkassa vähiten. Maustetussa Skyrissä on eniten hiilareita maustamattomiin kilpakumppaneihin nähden.

Valion pehmeä maitorahka, joka on nimensä mukaisesti pehmeämpää kuin se tavallinen versio. Maussa on häivähdys karvautta, mutta tämä tuote ei kaipaa niin paljoa sokeria kuin perusrahka. Rasvaton rahka sopii parhaiten välipalaksi hedelmien tai marjojen kera. En ryhtyisi kokeilemaan ruuanlaittoa tai ainakaan kypsentämistä täysin rasvattomalla tuotteella.

Skyr oli uusi tuttavuus ja yllättävän hyvä. Maku on vähän viilimäinen, viileä ja raikas. Maustaja ei ollut onneksi tuhlaillut sokeria. Maustettu rahka on taitettavasta lusikasta päätellen tarkoitettu välipalaksi sellaisenaan. Maustamaton versio toisi lisää mahdollisuuksia rahkan käyttöön.

Alman kohupiim on hyvä perustuote. Pehmeämpi kuin pehmeä maitorahka, mikä kuulemma johtuu hapatukseen käytetystä hapatteesta. Alman peruspötkylät sopivat hyvin päivittäiskäyttöön ja syötäväksi sellaisenaan marjojen ja hedelmien kera sokerilla tai hunajalla maustettuna. Herkutteluun suosittelen esimerkiksi ohuessa pakastinrasiassa myytävää Pajumäen luomu-kohupiimää, jossa on rasvaa ja myös makua reippaasti enemmän ja mikä sopii myös erinomaisesti leivontaan ja ruuanlaittoon. Myös kypsennettäväksi.

Kodune kohupiimakreem ricotta on nimensä mukaisesti hieman juustoinen, todella pehmeä ja samettinen. Täyteläisyyteensä ja herkullisuuteensa nähden kalorien määrä ei hirvitä. Tätä syö mielellään ihan sellaisenaan tuoreiden hedelmien tai marjojen kera. Sopii täydellisesti myös hyydytettynä kakkujen täytteeksi.

Täysin puolueellinen ja ennakkoasenteellinen raati valitsi parhaaksi tuotteeksi Kodune kohupiimakreem ricottan, joka on myös valittu Eestin parhaaksi terveelliseksi tuotteeksi vuonna 2010. Juh-hei!

Gazpacho



Arvaapa kehen törmäsimme Plantagenin taimiosastolla? Jamie Oliveriin. Hänen missionsa on saada tavalliset ihmiset syömään hyvistä raaka-aineista tehtyä, terveellistä ja kotiruokaa. Ja nyt myös kasvattamaan ruokansa itse! On kerrassaan nerokas idea hyödyntää lähiruoka- ja kaupunkipuutarhurointitrendejä brändätyillä taimilla ja Jamie-lehden resepteillä, joihin tietenkin tarvitaan lisää Jamie-tuotteita.

Mukaamme lähti Jamie-paprika ja Jamie-kirsikkatomaatti sekä paljon yrttejä (brändäämättömiä). Paprikat ja tomaatit olivat jo valmiiksi punaisia ja kypsiä syötäväksi, joten saimme nauttia työmme hedelmistä välittömästi istuttamisen jälkeen.

Jamie-gazpacho
kourallinen Jamie-kirsikkatomaatteja
1 Jamie-paprika
1-2 valkosipulinkynttä
1 tlk Muttin kaltattuja tomaatteja
1/2 kurkku
2 rlk kasvisfondia
4-5 dl vettä
2 rkl balsamicoa
1 rkl hunajaa
1 tl paprikajauhetta
kourallinen tuoreita yrttejä, kuten timjamia, lehtipersiljaa, rosmariinia, minttua...
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä

tarjoiluun
paahdettuja kurpitsansiemeniä
nokare hapukoorta tai maustamatonta jogurttia
Paprika halkaistaan ja kanta ja siemenet poistetaan, valkosipulinkynnet kuoritaan ja pilkotaan sekä kurkku kuoritaan ja kuutioidaan. Tomaatit, paprika, valkosipuli, kurkku, säilyketomaatit liemineen, yrtit ja fondi sekä vesi laitetaan belnderiin ja jauhetaan tasaiseksi. Lisätään balsamico ja hunaja ja maustetaan paprikalla, suolalla ja pippurilla.

Keitto tarjoillaan kylmänä esimerkiksi hapukoor-silmän ja paahdettujen kurpitsansiementen kanssa.

Savukalaa muhulaisittain









Muhun saarella törmäsimme outoon otukseen nimittäin tuulehaugeen eli nokkahaukkahaukeen, joka näyttää elävänä tai siis kokonaisena tältä. Ja savustettuna ja kalatahnaksi jauhettuna kuten yllä olevissa kuvissa. Kapoisessa nokkahauessa on paljon piikkejä, mutta onneksi kalan työlästä käsittelyä helpottaa se, että ruodot ovat vihreitä ja loistavat kalan valkoisen lihan joukossa. Näyttää aika hurjalta, mutta on kuulemma ihan normaalne.

Pääsimme myös tutustumaan paikalliseen savustusuuniin, joka eroaa tutusta suomalaisesta savustuspöntöstä. Tässä muhulaisessa uunissa tehtiin katajasta (tai lepästä tai muusta hyväntuoksuista ja makuista savua tupruttavasta puusta) tuli pesään, mistä savu ohjataan hormia pitkin savustusuuniin, missä savu kypsyttää ja maustaa ritilöille asetellun kalan tai lihan pikkuhiljaa. Tällä kylmäsavumenetelmällä kala savustuu noin parissa tunnissa.

Savukalatahna
200 g savukalaa
1 salaattisipuli
2 rkl pieniä kapriksia
loraus valkoviiniä
noin 1/2 dl hapukoorta tai smetanaa
2 rkl sitruunanmehua
valkopippuria myllystä
merisuolaa myllystä

Savukala perataan ja lihat laitetaan kulhoon yhdessä kuoritun ja pilkotun sipulin sekä kapristen kanssa. Kaadetaan joukkoon loraus valkoviiniä ja hapukoor ja jauhetaan tehosekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Maustetaan sitruunanmehulla, valkopippurilla ja merisuolalla. Jos tahna kaipaa makua, sekaan voi jauhaa pari anjovisfilettä.

Kalatahna maistuu hyvälle kuivan ruisleivän tai hapankorpun, keitetyn kananmunan ja salaatin kera. Ja tietenkin Matiesen valge veinin kera!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...