Hirvistroganoff


Pakasteemme uumenissa piilotteli iso pussi hirvenlihaa. Pussiin ei oltu kirjoitettu mitään vihjettä millaisesta lihasta oli kyse, joten päätimme haudutella lihan täysin kypsäksi hiljaisella tulella ja hosumatta. Matti J. Särömaan Metsästäjän riistaherkut -kirjasta (joka on todennäköisesti saatu isoisältä vihjeenä, että metsästyskortti on edelleen uusimatta...) hirvistroganoff-ohjeen. Stroganoffissa liha suikaloidaan, jolloin siihen sopii hyvin paistiliha. Tosin kun tästä kyseistä hirvikimpaleesta oli leikattu ensimmäinen siivu, oli selvää, että siinä olisi ainesta vaikka paahtopaistiksi. Särömaa kirjoittaa, että stroganoff on kreivien ruokaa, joten päätimme pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa. Paistoimme lihan pinnat kuumalla valurautapannulla ja käytimme padan vain nopeasti 100-asteisessa uunissa. Lihasta tuli ihan käsittämättömän mureaa.

Hirvistroganoff
noin 1 kg hirven paistia tai ulkofilettä
suolaa
mustapippuria
2 sipulia
3 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl vettä
4 rkl riistafondia
2 prk smetanaa
1 rkl Dijon-sinappia

tarjoiluun
suolakurkkua

Liha leikataan suikaleiksi ja paistetaan nopeasti kuumalla pannulla. Paistetun lihan päälle kieritetään muutama kierros mustapippuria ja merisuolaa myllystä. Sipuli kuoritaan ja kuullotetaan voissa. Lihat ja sipuli siirretään pataan. 3 rkl voita sulatetaan kattilassa ja lisätään jauhot. Fondista ja vedestä tehty lihaliemi lisätään kattilaan koko ajan vispaten. Kastiketta keitetään muutama minuutti, kunnes jauhot ovat kypsiä ja kastike muuttuu sakeaksi. Kastike kaadetaan pataan lihojen päälle ja Stroganoffia haudutetaan hiljalleen noin kolme tuntia, kunnes liha on mureaa. Pataan lisätään smetana ja Dijon-sinappi ja sekoitellaan tasaiseksi. Kuumennetaan, mutta ei anneta enää kiehua. Stroganoff maistuu suolakurkkujen, perunamuusin tai uunijuuresten sekä tuhdin punaviinin kera.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...