Herkkutattipizza



”Nyt löytyy herkkutatteja!”, sanoivat sieniasiantuntijat. Sipoonkorven ruuhkasta päätellen saman jutun oli lukenut muutama muukin helsinkiläinen. Onneksi sateet olivat nostattaneet tatteja siinä määrin, että löysimme reilun tunnin etsinnän tuloksena korin kukkuralle täydellisen pulleita, nuoria ja napakoita herkkutatteja. Onnistuneen tattiretken jälkeen palkitsimme itsemme tattipizzalla.

Tattipizza (2 isoa pizzaa)
pohja
350 g vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
2 ¼ dl lämmintä vettä

täyte
3-4 pientä herkkutattia
nokare voita paistamiseen
2 dl ranskankermaa (tai hapukoorta)
suolaa
mustapippuria
1 dl mustaleima Emmentalia raasteena
125 g sinihomejuustoa
muutama oksa tuoretta timjamia

Helpoin ja nopein tapa tehdä taikina on mitata jauhot, kuivahiiva ja suola yleiskoneen kulhoon, napsauttaa kone päälle ja lisätä joukkoon öljy ja lämmin vesi. Kuivahiivaa käytettäessä vesi saa olla reilusti kättä lämpimämpää, ei kuitenkaan kuumaa. Hyvän rakenteen aikaansaamiseksi koneen annetaan vaivata aineksia taikinakoukulla 7 minuuttia. Taikinapallo peitetään liinalla ja annetaan kohota noin tunti kunnes se on kaksinkertainen.

Sillä aikaa perataan ja viipaloidaan sienet ja paistetaan voissa niin, että ylimääräinen neste haihtuu. Maustetaan suolalla ja pippurilla.

Uuni laitetaan kuumenemaan 250 asteeseen. Kun taikina on kohonnut, se kumotaan jauhotetulle pöydälle ja painellaan siitä ilmakuplat pois. Taikina jaetaan kahteen (tai jos haluaa pienempiä pizzoja, useampaan) osaan, jotka kaulitaan ohuiksi pohjiksi ja asetetaan pellille leivinpaperin tai pizzakiven päälle.


Täyte kootaan levittämällä pohjalle ensin ranskankerma, latomalla sen päälle tattiviipaleet ja ripottelemalla päälle mustaleimaraaste ja murustettu sinihomejuusto. Pizzat voi laittaa yhtä aikaa kiertoilmauuniin ja paistaa noin 12-15 minuuttia kunnes pohja on rapea ja hieman ruskea. Viimeistellään tuoreella timjamilla. Nautitaan heti!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...