Sitruunainen kanatagine
Vielä yksi lämmin resepti, kun olemme kerran päässeet hauduttelun ja tulisten pataruokien makuun. Kanataginen voi valmistaa kokonaisesta kanasta luineen päivineen tai sitten valmiista palasista, joita löytyy pakastamattomana myös normaalista ruokakaupasta.
Sitruunainen kanatagine
1 kg kanaa suurina paloina
5 valkosipulinkynttä
1 sitruunan mehu
4 rkl oliiviöljyä
2 sipulia
½ ruukkua tuoretta korianteria
hyppysellinen sahramia
2 tl jauhettua inkivääriä
1 kanelitanko
suolaa
mustapippuria
4 rkl säilöttyä sitruunaa tai sitruunahilloketta esim. Rajah
½ dl mantelilastuja
Valkosipuli ja sipuli kuoritaan ja hienonnetaan. Sipulit, sitruunanmehu, öljy, korianteri, sahrami ja inkivääri sekoitetaan tahnaksi, joka hierotaan kanan palojen pintaan. Annetaan maustua puolisen tuntia. Kana ja kanelitanko laitetaan uunivuokaan ja lisätään vettä niin, että palat peittyvät juuri ja juuri. Suljetaan kansi ja haudutetaan liedellä miedolla lämmöllä välillä käännellen kunnes kana on kypsää eli palojen suuruudesta riippuen 25-35 minuuttia. Manteleita paahdetaan kuumalla kuivalla teflonpannulla ja lisätään sitruunoiden kera pataan. Samalla lämpöä nostetaan niin, että että kastike kiehuu reippaasti kuplien ja ylimääräinen neste haihtuu.
Tagine tarjoillaan keitetyn kuskusin tai riisin kera.
Karamellikasleri
Kiutakönkäällä mitattiin talven pakkasennätys -40,2 astetta ja lähempänä rajaa auton mittarissa oli ollut -43 astetta. Ei se mitään, laitetaan vaan entistä tulisempaa ruokaa. Possun kasler hautui ensin uunissa hajoilevan pehmeäksi ja sitten karamellisoitiin indonesialaisella sambal-kastikkeella ja fariinisokerilla. Sambalissa oli hieman pähkinää, mikä teki kuorrutuksesta erinomaista. Kuva ei tee lainkaan oikeutta tälle herkulle!
Karamellikasleri
800 g possun kasleria
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
4 mustapippuria
suolaa
vettä niin että possu peittyy
2 rkl seesamiöljyä
½ dl tummaa soijaa
1 dl chilikastiketta/tahnaa (esim. pähkinäinen "sambal")
4 rkl fariinisokeria
öljyä paistamiseen
Possu pilkotaan reiluiksi kuutioiksi ja paistetaan pikaisesti pannulla. Laitetaan pataan hienonnetun sipulin, valkosipulin, mustapippurin, suolan ja veden kanssa. Veteen voi lorauttaa ruokalusikallisen soijaa ja seesamiöljyä. Annetaan muhia noin 125 asteessa 3-4 tuntia, kunnes kasler on hajoilevan pehmeää.
Chilikastike kuumennetaan öljyssä pannulla ja lisätään seesamiöljy, soija ja fariinisokeri. Nostellaan reikäkauhalla possu ja sipuli joukkoon. Annetaan kiehua reippaasti kovalla liekillä possuja välillä käännellen niin, että neste haihtuu ja kastike karamellisoituu nopeasti possun pintaan.
Tarjoillaan kevyesti wokattujen kasvisten ja keitetyn riisin kera.
Piimä Panna Cotta
Samaisesta Glorian ruoka & viini -lehdestä löytyi uudenlainen versio tutusta vaalea unelma eli piimähyytelö-jälkkäristä. Olen normaalisti vatkannut kerman vaahdoksi ennen sekoittamista piimän ja liivatteiden joukkoon. Timjami ja sitruunankuori antavat tälle italialaishenkisesti valmistetulle perinnejälkkärille hienostuneen maun.
Piimä panna cotta
2 liivatetta
2 dl kuohukermaa
1 vaniljatanko
½ sitruunan kuori
1 rkl tuoretta timjamia
1 tl kardemummaa
½ dl sokeria
2 dl piimää
Päälle
½ dl hilloa esimerkiksi lakka- tai omenahilloa
Liivatteet laitetaan likoamaan kylmään veteen. Kerma kaadetaan kattilaan ja lisätään vaniljatangon sisus, sitruunan kuori, timjami ja kardemumma. Kiehautetaan kuumaksi niin, että mausteista irtoaa makua. Siivilöidään kulhoon ja lisätään puristetut liivatteet ja sokeri. Annetaan jäähtyä noin 5 minuuttia välillä sekoitellen. Lopuksi lisätään piimä koko ajan sekoittaen. Kaadetaan neljään lasiin tai annosmaljaan ja laitetaan kelmulla peitettynä jääkaappiin hyytymään vähintään 3 tunniksi. Hyytyneiden panna cottien päälle lusikoidaan hilloa ohueksi kerrokseksi.
Lämmin lohturuoka: simpukka-chorizo-pasta
Ulkona paukkuu pakkasennätys 39,2 astetta, mutta se ei haittaa, kun pannulla porisee tulinen pastakastike, joka huuhdotaan alas tuhdilla punaviinillä. Takassa loimuaa tuli ja toinen matkapokkari on vielä korkkaamatta. Kaikki hyvin.
Simpukka-chorizo-pastan ohje löytyi Glorian ruoka & viini –lehdestä, mutta valitettavasti lähikaupasta ei löytynyt puoliakaan alkuperäisen reseptin aineksista. Simpukat ja makkara jäivät, mutta chorizon korvaa tulinen Lappi Tappi -poromakkara.
Simpukka-chorizo-pasta
200 g pakatettuja tai säilöttyjä simpukoita
200 g mausteista tuoremakkaraa, kuten chorizoa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
½ fenkoli
2 pihvitomaattia
4 aurinkokuivattua tomaattia
½ tl tomaattimurskaa
maun mukaan chilikastiketta
mustapippuria
suolaa
tuoretta basilikaa
lisäksi
250 g nauhapastaa tai spaghettia
parmesaaniraastetta
Sipuli ja valkosipuli kuoritaan ja hienonnetaan. Fenkoli leikataan ohuiksi siivuiksi ja tomaatit kuutioidaan. Sipulia ja valkosipulia kuullotetaan öljyssä paksupohjaisessa kasarissa. Lisätään fenkoli ja jatketaan kuullottamista hetki. Lisätään tomaattimurska, tuoreet tomaatit ja aurinkotomaatit. Maustetaan chilillä, suolalla ja pippurilla. Lisätään makkarat ja keitellään hetki ennen kuin lisätään simpukat ja jatketaan kuumentamista vielä muutama minuutti. Kastiketta ei kannata enää tässä vaiheessa kovasti sekoitella, jotta simpukat eivät hajoa. Lisätään lopuksi silputtu tuore basilika.
Kastike tarjoillaan keitetyn pastan ja parmesaaniraasteen kera.
Uunijäätelö
Uunijäätelö
4-6 keksiä esimerkiksi Digestive
½ litraa lempijäätelöä
½ dl marjoja
½ dl kinuskikastiketta
2 munan valkuista
2 rkl tomusokeria
Uuni laitetaan kuumenemaan 250 asteeseen. Keksit murskataan pussissa kaulimella murusiksi ja laitetaan 4 annosmaljan pohjalle. Munanvalkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi, johon lisätään tomusokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Jäätelö kuutioidaan ja annostellaan kulhoihin keksimurun päälle, lusikoidaan päälle marjoja ja kinuskikastiketta. Lopuksi kupeille tehdään hatut valkuaisvaahdosta. Paistetaan ylätasolla kunnes marenki saa vaalean ruskean värin. Nautitaan heti!
Wallenbergin pihvit porosta
Wallenbergin pihvit porosta
400 g porojauhelihaa
1 dl kuohukermaa
3 rkl ruokaöljyä
1 muna
1 tl suolaa
1 tl maustepippuria
1 tl valkopippuria
0,5 tl jauhettua neilikkaa
0,5 tl raastettua muskottipähkinää
Paistamiseen
korppujauhoja
voita
Jauhelihaan sekoitetaan kuohukerma, öljy, rikottu ja kevyesti vatkattu muna sekä mausteet ja sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi. Taikinasta pyöritetään isohkoja pihvejä, jotka pöyritellään korppujauhossa ja paistetaan voissa molemmin puolin. Hyvä pihvi on kiinteä ja pysyy koossa, mutta on vielä sisältä pehmeä ja mehukas. Rasvaton poro kuivuu nautaa helpommin.
Tarjoillaan puikulamuusin ja suolakurkkujen kera. Viiniksi sopii vaikka pehmeä, marjaisa shiraz, kuten Wyndham Estate Bin555 Shiraz.
Jättikatkarapu-chorizo-quesadillat ja guacamole
Ajattelimme laittaa jotain normimättöä perjantain kunniaksi, mutta onneksi vilkaisin Googlesta inspiraatiota ja quesadillarecipes-sivulta reseptin, jossa lättyjen sisään laitetaan tavallisesta jauheliha-texmex-meiningin sijaan jättikatkarapuja, chorizoa ja tietenkin juustoa eli quesoa. Liekö mansikkamargaritojen tai iloisten mariachi-rytmien ansiota, mutta nämä rapeat herkkupalat ja guacamole hävisivät lautasilta silmänräpäyksessä.
Guacamole
2 kypsää avocadoa
1 limen mehu
punaista chiliä maun mukaan
ripaus suolaa
1 dl ranskankermaa
Avocadot halkaistaan, poistetaan kivet ja pehmeä sisus lusikoidaan kulhoon. Puristetaan joukkoon 1 limen mehu ja lisätään ranskankerma. Chili halkaistaan ja siitä poistetaan siemenet ja vaalea osa ja leikataan oman maun ja chilin vahvuuden mukaan sopiva pala. Ainekset sekoitetaan sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi ja maustetaan suolalla ja pippurilla. Laitetaan jääkaappiin odottelemaan.
Jättikatkarapu-chorizo-quesadillat
200 g jättikatkarapuja
200 g chorizoa
1 valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria myllystä
4-6 vehnätortillaa
150 g raastettua mozzarellaa tai cheddaria
ruokaöljyä paistamiseen
Chorico viipaloidaan ja paahdetaan hetki kuumassa teflonpannussa. Lisätään tilkka öljyä, valkosipuli ja katkaravut. Paistetaan noin 2-3 minuuttia. Täyte kipataan leikkuulaudalla ja pilkotaan veitsellä sopivan rouheaksi. Maustetaan pippurilla ja suolalla. Chorizo saattaa olla hyvin suolaista, joten kannattaa tarkistaa maku ennen maustamista.
Kuumennetaan isossa pannussa tippa öljyä. Laitetaan pannulle tortilla ja paistetaan ensin toiselta puolelta noin 30 sekuntia, käännetään ja täytetään toinen reuna juustolla ja katkarapu-chorizo-täytteellä. Taitetaan kahtia ja painellaan lastalla niin, että quesadilla pysyy kiinni. Kun alapinta on rapea ja kullanruskea, käännetään ja paistetaan toiselta puolelta.
Valmiit quesadillat puolitetaan annospaloiksi ja tarjoillaan guacamolen ja salaatin kera. Jos chilin kanssa ei innostu liikaa, nämä katkaravulla täytetyt quesadillat voi nauttia vaikka Marlborough sauvignon blancin kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











