Jamie Oliverin 30 minuutin kana 58 minuutissa




Jamie Oliverin 30 minuutin resepti – helppoa ja herkullista kokkailua elämän ruuhkavuosissa painiskeleville. Kunnon itsetehtyä, ravitsevaa ja laadukasta ruokaa joka arki-ilta. Otetaan ensin vehnäjauhoja, lisätään vettä ja sekoitellaan vähän. Ja mulla onkin tässä kulhoissa valmiina hunajaglaseeratut kanankoivet, vihreä kookosmaitocurry ja korealainen kimchee-salaatti. Annosten päälle voi ripotella vielä vähän yrttejä. Sitten nautitaan!

Just joo. Kolme ruokalajia ja 15 eri vaihetta - jopa kanankoipien paistamiseen tarvitaan viisi eri tapaa ja vaihetta. Nuudeleita paisteltiin aluksi kolmella eri tavalla ja sen jälkeen ne uitettiin kastikkeessa niin, että nuudelit turposivat ja vettyivät kaikesta vaivannäöstä huolimatta. Lisäksi ruuan valmistaminen vaati kuusi erilaista pannua tai kattilaa, useita kulhoja ja kapustoja sekä tehosekoittimen. Meillä meni hikihatussa huhkien 58 minuuttia, sisältäen ainesten mittaamisen ja pilkkomisen sekä keittoastioiden siivoamisen ja kattamisen - sillä nehän kuuluvat olennaisesti ruuanlaittoon arkielämässä, missä ruuat eivät ole valmiiksi pestyinä, kuorittuina ja pilkottuina lasikulhoissa odottamassa kokkia ja TV-kuvausryhmän assari pesemässä kattiloita.

Lisäksi reseptissä käytetty kymmenkuntaa erilaista maustetta ja kastiketta, joita tuskin ihan perusbritin – tai suomalaisen – kuiva-ainekaapista löytyy. Eli ennen varsinaista starttia täytyy pyöriä kaupan itämaisten mausteiden osastolla toinen puolituntinen.

Mutta ruoka oli erinomaisen hyvää! Testimme mukaan Jamie Oliverin 30 minuutin reseptin saa valmiiksi 30 minuutissa vain Näpyn tapaan valmistettuna. Katso mallia YouTubesta.

Jamien alkuperäinen resepti Jamie Oliver -sivustolla.

Ainiin. Mistä tämä ajatus lähti? Siitä, että olemme kasvatelleet ikkunalaudalla kunnon slow food -tyyliin red hot -chiliä, joka kantoi kaksi ihanan punaista ja tulista palkoa.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...