Herkkutateilla täytetty kananpoika




Tämä ei ole ihan suoraan isoäidin - ainakaan minun isoäitini - keittiöstä, mutta herkullinen ja tunnelmallinen kana-ateria kuitenkin. Lady Möykkynä kotimaista kaalia ja hunajaporkkanoita. Arto Rastaan resepti löytyi Viini-lehdestä 3/2011.

Herkkutateilla täytetty kananpoika
4 kananrintaa
suolaa
mustapippuria

Täyte:
100 g kanaa
200 g herkkutatteja
1/2 dl ruokakermaa
1/2 dl kanalientä
1 tl suolaa
voita paistamiseen

Kananrintafileet puhdistetaan mahdollisista rasvoista ja kalvoista. Niihin leikataan syvä vaakasuora viilto veitsellä leikkaamatta filettä kuitenkaan kahtia. Fileet avataan kuin kirjat, painellaan kevyesti nyrkillä tai nuijalla ohuemmiksi ja asetellaan limittäin isoksi levyksi tuorekelmun päälle. Tuorekelmupala saa olla reilu, jotta sen päät saa kiinni.

Valmistetaan täyte puhdistamalla ja hienontamalla tatit ja kuullottamalla niitä hetki voissa pannulla. Täytteen kana laitetaan tehosekoittimeen kerman, kanaliemen ja mausteiden kera ja jauhetaan hienoksi massaksi. Lisätään sienet ja sekoitetaan. Täytettä lusikoidaan rintafileiden päälle ohuelti. Rintafileet rullataan kelmun avulla tiukaksi rullaksi. Kelmun päät pyöritellään kiinni ja pötkö nostetaan uunivuokaan. Kuumennetaan 80-asteisessa uunissa kunnes kanan sisälämpö on 63 astetta.

Kanarullan annetaan vetäytyä hetki, jotta se pysyy paremmin kasassa. Pannussa kuumennetaan voita ja rullan pinnat paistetaan nopeasti kauniin ruskeiksi. Leikataan annospaloiksi.

Kyssäkaali-sienisalaatti
500 g kyssäkaalia
250 g korvasieniä ryöpättynä, mustia torvisieniä tai suppilovahveroita
suolaa
mustapippuria
2 rkl ruohosipulia tai sipulinvartta hienonnettuna
loraus kermaa

Kyssäkaali kuoritaan ja leikataan ohuiksi suikaleiksi. Voi sulatetaan pannussa ja siinä kuullotetaan hienonnetut sienet. Maustetaan suolalla. Lisätään kaalisuikaleet ja paistetaan kunnes ne ovat kypsyneet. Lisätään sipulinvarsi, maustetaan mustapippurilla ja lorautetaan hieman kermaa, jos salaatista halutaan vähän muhevampaa.

Hunajaporkkanat
4 naattiporkkanaa tai pieniä kevät porkkanoita
2 rkl voita
1 rkl hunajaa
1 tl rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria

Porkkanat kuoritaan ja pilkotaan sopiviksi annospaloiksi. Porkkanoita kiehautetaan muutama minuutti vedessä, johon on sulatettu pari ruokalusikallista voita. Vielä rapeat porkkanat nostetaan reikäkauhalla paistinapannulle, jossa on kuumennettu lusikallinen hunajaa ja rypsiöljy. Porkkanoita käännellään hetki, kunnes ne karamellisoituvat hieman.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...