Pavlova - jälkiruoka kuin tyllihame




Kohupiim-kermavaahdosta ja valmiista marenkilevyistä sekä tuoreista marjoista koottu Pavlova kruunasi illallisen. Balettitanssija Anna Pavlovan mukaan nimetty varman wau-efektin aiheuttava kakku on sekä herkullinen että helppo ja nopea koota. Ellei sitten ryhdy itse paistelemaan marenkeja, mikä on verrattain helppoa, mutta vie aikaa.

Pavlova
2 pyöreää marenkilevyä
1 prk kohumpiimää tai pehmeää maitorahkaa
3 dl kuohukermaa
1/2 dl sokeria
3 rkl Galliano-likööriä
3 rkl sitruunanmehua
tuoreita kirsikoita, mansikoita, mustikoita tai muita marjoja

Kiille
3 liivatetta
3 rkl vettä

Kiille pitää marjat tuoreen ja raikkaan näköisinä. Kiillettä varten liivatteet laitetaan likoamaan kylmään veteen. Kerma vatkataan vaahdoksia ja sekoitetaan kohupiimään tai maitorahkaan. Maustetaan sokerilla, Gallianolla ja sitruunalla. Sitten Pavlova kootaan laittamalla pohjalle hieman täytettä, joka liimaa pohjan lautaseen, sitten marenkilevy, täytettä ja marjoja, toinen levy, täytettä ja päälle marjoja. Liivatteet puristetaan kuiviksi ja liuotetaan kolmeen ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä. Kiille sekoitetaan tasaiseksi ja annetaan jäähtyä pari minuuttia. Kiillettä valellaan kevyelti marjojen päälle. Kakun annetaan vetäytyä pari tuntia ennen tarjoilua, jotta marenki pehmenee, mutta ei sula.

Katso mitä grillibileissä tapahtui ennen jälkiruokaa Pirunkellarin viiniasiantuntijoiden Keken ja Pasin kertomana!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...