Kylmä kurkku-avokadokeitto


Ihanaa, vihdoinkin hellettä! Olemme nauttineet siitä täysin rinnoin ja lähes asuneet ulkona puistoissa ja rannoilla. Olemme ruokailleetkin ulkona koko hellejakson. Kylmät keitot, salaatit ja graavikalat ovat täydellistä hellepäivän pihasyömistä. Eilen illalla vedettiin partyplatterillinen sushia ja kylmää kurkku-avokadokeittoa. Jälkkäriksi tietenkin vaniljajäätelöä ja mansikoita. Täydellinen hellepäivän ateria.

Kylmä kurkku-avokadokeitto
1 kurkku
1 iso, kypsä avocado
2 dl maustamatonta jogurttia
1 sitruunan mehu
1-2 dl mietoa kanalientä (tai kasvislientä)
1 tl hunajaa
tuoretta korianteria
ripaus chiliä
suolaa
mustapippuria

Kurkku kuoritaan ja lohkotaan blenderin kulhoon. Avocado halkaistaan ja sisus koverretaan ja lisätään kulhoon. Maustetaan sitruunanmehulla ja lisätään sen verran kanalientä, että ainekset on helppo ajaa blenderillä  tasaiseksi tahnaksi. Tahnaan lisätään jogurtti ja kanalientä niin, että saadaan sopiva koostumus. Tarvittavan kanaliemen määrä riippuu jogurtin rasvapitoisuudesta ja koostumuksesta. Keitto maustetaan ja sekoitetaan vielä pikaisesti tasaiseksi. Keiton annetaan maustua ja viiletä jääkaapissa ennen tarjoilua.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...