Saaristolaisleipä



Helppo ja mehevä saaristolaisleipä oli yllättävän helppotekoinen. Kun ei pihtaile siirapin kanssa, kostuttaa leivät huolella ja antaa valmiin leivän tekeytyä kylmässä pari päivää, itse tehty leipä päihittää silakkamarkkinoilla 7 euron kappalehintaan myydyt limput mennen ja tullen. Resepti löytyi kesäisestä Glorian ruoka & viini -lehdestä.

Saaristolaisleipä
1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl olutmaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja
2 rkl voita vuokien voiteluun

siirappivesi voiteluun
1 ½ dl vettä
½ dl siirappia

Taikinasta tulee kaksi leipää. Kaksi 2 litran vetoista vuokaa voidellaan valmiiksi odottamaan.

Piimä lämmitetään kädenlämpöiseksi ja murennetaan hiiva joukkoon puuhaarukalla sekoitellen. Lisätään kuivat aineet ja siirappi ja sekoitetaan taikina tasaiseksi. Taikinaa ei vaivata, sillä vehnäjauhoihin ei haluta syntyvän sitkoa. Taikina jaetaan vuokiin ja annetaan nousta leivinliinalla peitettynä 1 ½ tuntia.

Uuni kuumennetaan 175 asteeseen ja leipiä paistetaan keskitasolla noin kaksi tuntia. Kun leivät ovat olleet uunissa 1 ½ tuntia, ne valellaan kauttaaltaan siirappivedellä. Paistamista jatketaan vielä 30 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, vuokien päälle voi asettaa leivinpaperin.

 Kypsien leipien annetaan jäähtyä vuoissaan. Leivät ovat parhaimmillaan parin päivän päästä, kun niiden annetaan tekeytyä kylmässä.

Sopii loistavasti mausteisten silakoiden ja sillien tai savukalatahnan kanssa tai toast skagenin pohjaksi.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...