Aurinkoinen juustokakku


O-ou. Lähikauppa menikin kiinni jo klo 12 eikä klo 13. Jäimme ovien ulkopuolelle ostoslista kourassa. Tarkoitus oli hakea synttärikakkuainekset, joista puuttui oikeastaan kaikki muu paitsi kohupiim ja kerma. Onneksi isoäidin kaapista löytyi Marjan herkullisia murokeksejä, joista saimme loihdittua kelpo pohjan. Hyydykekakun täyte tehtiin kohupiim-ricotasta ja kohupiimästä ja koristeeksi löytyi aamiaiselta jääneitä, mehukkaita appelsiineja. Jämäaineksista syntyi Akun aurinkoinen juustokakku. PS. Jos Aku kysyy, tarina ei mene ihan näin, vaan olimme tietenkin suunnitelleet reseptin, hakeneet ainekset ja leiponeet kakun hyvissä ajoin etukäteen.

Aurinkoinen juustokakku
Pohja
150 g keksejä
75 g voita

Täyte
3 liivatelehteä
200 g kohupiim-ricottaa (tai ricottaa tai muuta tuorejuustoa)
400 g kohupiimaa
2 dl kuohukermaa
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
0,5 sitruunan mehu

Koristelu
2 appelsiinia
0,25 dl appelsiinimehua
2 liivatelehteä

Pohjan keksit murustetaan joko monitoimikoneessa tai perinteisesti murskaamalla kaulimella. Voi sulatetaan ja sekoitetaan keksimurujen joukkoon. Sekoitetaan tasaiseksi ja painellaan irtopohjavuoan pohjalle.

Liivatteet laitetaan likoamaan kylmään veteen. Kerma vaahdotetaan ja sekoitetaan tasaiseksi kohupiim-ricotan ja kohupiimän kanssa. Seos maustetaan sokerilla ja vaniljasokerin kanssa. Tarkistetaan maku. Sitruunanmehu kuumennetaan kiehuvaksi ja siihen liuotetaan kuivaksi puristetut liivatteet. Liivateseoksen annetaan jäähtyä hiukan ennen kuin sekoitetaan kerma-kohupiimseokseen. Täyte valutetaan pohjalle. Kakku laitetaan jääkaappiin hyytymään noin 3 tunniksi.

Hyytynyt kakku koristellaan ohuilla appelsiiniviipaleilla. Liivatteet liotetaan ensin kylmässä vedessä noin 10 minuuttia. 3 ruokalusikallista appelsiinimehua kuumennetaan kiehuvaksi ja puristetut liivatteet liuotetaan siihen. Liivateseos kaadetaan lopun appelsiinimehun sekaan, sekoitetaan ja pensselöidään appelsiinien päälle tasaiseksi, kiiltäväksi kerrokseksi.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...