Toscanalainen jäniskastike pastalle


Italiailainen illallinen: kaksi jänistä, kaksi kiloa pastaa, neljä pulloa viiniä ja kahdeksan aikuista, seitsemän lasta, kaksi koiraa ja yksi kissa. Jokainen perhekunta vastasi yhdestä ruokalajista. Me olimme lupautuneet tekemään pastaa pääruuaksi. Jäniskastikkeen hauduttelu alkoi jo iltapäivällä. Liha ehti hautua lempeällä lämmöllä suussa sulavaksi, ja kastikkeen maut tiivistyä täyteläiseksi kokonaisuudeksi. Pastan keittäminen ja tarjoilu oli illallisen haastavin osa, sillä juoksentelevia lapsia ja kovaäänisesti keskustelevia aikuisia oli hankala paimentaa pöytään niin, että pasta ei ehtisi jäähtyä ja takertua yhteen. Ilta oli onnistunut, kaikki saivat mahansa täyteen!

Jäniskastike (yksinkertainen annos)
1 keskikokoinen jänis nyljettynä ja paloiteltuna
3 rkl ruokaöljyä
4 rkl voita
1 sipuli pieninä kuutioina
1 porkkana pieninä kuutioina (ensi kerralla meinasin raastaa porkkanan karkeaksi)
1 sellerinvarsi pieninä kuutioina
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
75 g pancettaa tai pekoni pieninä kuutioina
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl punaviiniä
noin 4 dl riistalientä
2 laakerinlehteä
1 rkl rosmariinia
1 rkl salviaa
merisuolaa
mustapippuria

tarjoiluun: parmesaaniraastetta

Jäniksen liha irrotetaan luista terävällä veitsellä ja leikellään pieniksi kuutioiksi tai jauhetaan lihamyllyssä tai tehosekoittimessa. Meillä ei ollut lihamyllyä, joten vedimme sen tehosekoittimessa hienoksi massaksi. Toimi hienosti! Öljy ja voi kuumennetaan pannussa ja sipulit, porkkana ja selleri kuullotetaan. Seoksen annetaan kiehua miedolla lämmöllä, kunnes vihannekset ovat pehmeitä ja alkavat ruskistua. Lisätään pancetta ja jänis ja annetaan rskistua, kunnes liha on ruskistunut. Sekoitetaan joukkoon jauhot ja kaadetaan pannuun punaviiniä ja kuumennetaan kiehuvaksi hyvin sekoittaen. Lisätään yritit ja osa riistaliemestä, vähennetään lämpöä ja annetaan kiehua ihan hiljakseen vähintään kaksi tuntia. Kastiketta hämmennetään välillä ja lisätään riistalientä, jos on tarpeen. Valmis kastike on paksua, tummaa ja täynnä makua.

Jäniskastikkeen kanssa sopii leveä pappardelle-pasta. Me söimme sen spaghetin kanssa käytännön syistä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...