Kala-katkarapupullat thaimaalaisittain







Kalapullia voi tehdä mistä tahansa vaaleasta kalasta. Kotimaisista kaloista esimerkiksi hauki sopii erinomaisesti kalapullien ainekseksi. Kalapullataikinaan voi lisätä myös katkarapua tuomaan makua. Nämä kala-katkarapupullat on maustettu thaimaalaisittain, mutta myös kotimaiset yrtit ja sinappi sopivat mainiosti mausteeksi, jolloin pullat voi kasviswokin ja tulisen chilikastikkeen sijaan tarjoilla perunoiden ja kermaviilikastikkeen kera. Pullien pyörittely onnistui yllättävän näppärästi syntymäpäivälahjaksi saatujen yrttisilppurisaksien ja lihapullapihtien avulla.

Kuvista huomaa heti ammattilaisen jäljen. Ne on ottanut Pekka, joka oli ruoka- ja elokuvaseuranamme.

Kala-katkarapupullat thaimaalaisittain
400 g vaalealihaista kalaa esim. haukea tai seitä
200 g katkarapuja
2 munaa
1/2 dl korppujauhoja
1 chilipalko
2 tl thaimaalaista katkaraputahnaa
1 sitruunan mehu
3 kaffirlimen lehteä
suolaa myllystä
mustapippuria myllystä
kasvisöljyä paistamiseen

Aineet mitataan tehosekoittimeen ja jauhetaan tasaiseksi tahnaksi. Ruokaöljy kuumennetaan wokpannussa miedolla tulella. Liian kuumassa öljyssä kalapullat palavat pinnalta ja jäävät keskeltä raaoiksi. Kalapullataikinasta nostetaan lusikoilla palloja wokkiin ja paistetaan muutama minuutti molemmilta puolilta kunnes pullat ovat hyytyneitä ja kullanruskeita pinnoilta. Pullat voi nostaa 100-asteiseen uuniin odottamaan ja hyytymään sillä aikaa kun loput pullat paistuvat. Kalapullat maistuvat chili-kastikkeen ja kasviswokin sekä keitetyn riisin kera.

Kasviswokin on julkaistu Pienessä Vispiläkaupassa aikaisemmin. Kasviswokin ohje löytyy täältä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...